Suomen NykyMusiikin Liitto pyrkii parantamaan mahdollisuuksia, monipuolisuutta ja dynaamisuutta musiikkitaiteen saralla.
Liiton jäsenyys on täysin maksutonta ja pyrkii tarjoamaan näkyvyyttä artisteille, bändeille, soittimien kaupoille, ravintoloille kuin tanssi- ja tapahtumapaikoille. Rekisteröityminen liittoon edistää avaamaan ovia laajalle verkostolle, ja näin tutustuttaa yhteisöä alan ammattilaisiin, saavuttaa lisää näkyvyyttä sekä edistää nykymusiikin kulttuuria Suomessa.
Jäsenenä olisit osa yhteisöä, joka tukee musiikin luomista, jakelua ja esittämistä, tarjoten ilmaista näkyvyyttä, tilaisuuksien järjestämisessä ja esitysten mainonnassa.
Tulevaisuudessa Nykymusiikin liitto pyrkii luomaan edellytyksiä nuorten pääsemiseksi musiikin harrastusten pariin, esim. soittimien laina ja lahjoitustoiminnan avulla.
Ilmaisen palvelun kautta pyritään levittämään ajankohtaista tietoa alan tapahtumista ja mahdollisuuksista, jotka voivat auttaa kehittämään omaa toimintaasi.
Liittyminen ei siis tuo vain näkyvyyttä ja uusia mahdollisuuksia, vaan myös mahdollisuuden olla mukana kehittämässä ja tukemassa Suomen nykymusiikki kulttuurin tulevaisuutta.
Liity mukaan ja täytä alla oleva lomake.

22 esillä olevaa

Tulevat tapahtumat

Tulevat tapahtumat

3 tapahtumaa

 

Tässä omainoksen paikka

 Mainosta artistisi, yhtyeesi, tapahtumapaikkaasi, musiikkiravintolaasi tai musakauppaasi helposti, tehokkaasti ja maksutta!

FIN-NU haluaa tuoda yhteen alan toimijat ja tarjoaa  foorumin uusille mahdollisuuksille ja yhteistyöprojekteille.

 

Vasemmalla olevaan kuvaikkunaan laitetaan lähettämäsi kuva.

Liity mukaan ja anna ilmoituksesi näkyä juuri oikealle kohderyhmälle!

 

Mainosta

 Mainosta artistisi, yhtyeesi, tapahtumapaikkaasi, musiikkiravintolaasi tai musakauppaasi helposti, tehokkaasti ja maksutta!

FIN-NU haluaa tuoda yhteen alan toimijat ja tarjoaa  foorumin uusille mahdollisuuksille ja yhteistyöprojekteille.

Vasemmalla olevaan kuvaikkunaan laitetaan lähettämäsi kuva.

Liity mukaan ja anna ilmoituksesi näkyä juuri oikealle kohderyhmälle!

 

Mainosta

Kun olemme vastaanottaneet rekisteröitymisen, julkaisemme ilmoituksen Suomen Nykymusiikin liiton sivulla. Palvelu on rekisteröityneille täysin ilmainen. 

Mainoksen paikka!

Tervetuloa viihtymään hyvän musiikin pariin!

Suomenlinnassa!

Yhteistyössä Linna Bar ja Café Bar Valimo!

Rekisteröitymällä mahdollistat myös blogi julkaisut

Lähetä meille postia joko tapahtumalomakkeella tai sähköpostilla ja me julkaisemme sen täällä!

Onko tässä sinun blogin paikka!?

Julkaisiaksi voi päästä rekisteröitymällä

 

Wait

Tämä osa on vielä työn alla

Jäsenyys on täysin ilmaista eikä velvoita sinua tai yhtyettä mihinkään.

Työstetään vielä....

Työstetään....

Työstetään vielä....

Työstetään..

Työstetään vielä....

Työstetään..

Yhteystiedot

Yhteistyökumppanimme

Onko tässä sinun tapahtumapaikan mainoksen paikka?

Esiintymiset

0

Julkaisut

0

Yhteistyökumppanit

0

Kokemuksia

Mitä yleisöllä ja yhtyeillä/artisteilla on sanottavana

Tulevat arvostelut ovat täällä

Vielä ei ole uutta....

Tulevat arvostelut ovat täällä

Vielä ei ole uutta....

Tulevat arvostelut ovat täällä

LVielä ei ole uutta....

Tulevat arvostelut ovat täällä

Vielä ei ole uutta....

Tulevat arvostelut ovat täällä

Vielä ei ole uutta....

Tulevat arvostelut ovat täällä

Vielä ei ole uutta....

Blogi

Pysy ajantasalla

Takaisin alkuun